Phoenix — Phoenix Construction Equipment User & Service Manual PDF 2024

Rakentaminen kдyttцtarkoitusluokittain Rakennuksen kдyttцtarkoitus mддrдytyy sen mukaan, mihin suurinta osaa rakennuksen kerrosalasta kдytetддn. Rakentamisen kerrosalatarkastelussa kдyttцtarkoitukset on jaettu asuinrakentamiseen ja muuhun kuin asuinrakentamiseen. Muista rakennuksista liike- ja toimistorakennukset sekд julkiset palvelurakennukset ovat olleet suurimmat toimitilarakentamisen kдyttцtarkoitusluokat Helsingissд lдpi 2000-luvun, yksittдisiд vuosia lukuun ottamatta. Asuinrakentamisen uutta kerrosalaa valmistui vuoden 2024 aikana noin 346 000 kerrosneliцmetriд, mikд on noin 57 prosenttia kaikesta vuoden aikana kaupunkiin valmistuneesta kerrosalasta.

Asuntotuotannon aloituksia oli vuoden aikana noin 239 000 kerrosneliцmetriд ja luvitettu kerrosala kдsitti yhteensд noin 282 000 kerrosneliцmetriд (kuvio 11). Muuta kuin asuinrakentamista valmistui vuoden 2024 aikana noin 260 000 kerrosneliцmetriд, mikд oli lдhes edeltдvдn vuoden tasolla. Eniten valmistui liike- ja toimistorakennuksia, joiden osuus vuoden aikana valmistuneesta toimitilarakentamisen kerrosalasta oli lдhes 66 prosenttia. Muuta kuin asuinrakentamista aloitettiin 234 000 kerrosneliцmetriд, mikд jдд hieman edeltдvдn vuoden tasosta. Luvitetun kerrosalan mддrд toimitilarakentamiselle oli vastaavasti hieman vдhдisempi edellisvuoteen verrattuna.

Myцnnetyissд luvissa oli uutta kerrosalaa lдhes 317 000 kerrosneliцmetriд (kuvio 11). 500 Asuntomarkkinoiden ja rakentamisen vuosijulkaisu 2024 Kuvio 11. Rakennustoiminta vuonna 2024 kerrosalan mukaan. Aineistolдhde: kuntarekisteri. 18